Kolumni on julkaistu Maaseudun tulevaisuudessa 20.12.
Syyrian al-Holin leirin suomalaisten kotouttamissuunnitelmat alkoivat loppusyksystä heiluttaa jo maan hallituksen olemassaoloa. Vastanimetty Sanna Marinin hallitus kokosi rivinsä ja sai aikaiseksi hallituksen yhteisen linjauksen kotiuttamisen pelisäännöistä.
Hallituksen al-Hol -linjauksien synnylle merkittävä asia oli presidentti Niinistön poikkeuksellisen julkinen blogi-kannanotto: Al-Hol, vielä kerran. Presidentin kirjoitus on mielenkiintoinen ja tärkeä. Siinä tunteita herättävä, juridisesti vaikea, poliittinen ja moraalinen asiakokonaisuus oli tiivistetty yhteen liuskaan tekstiä. Vastaavaan kiteytykseen kukaan toinen toimija ei ole kyennyt. Oikeuskanslerin pelkkä juridinen pohdiskelu vaati kolmetoista sivua.
Presidentin aiempi kanssakäyminen hallituksen kanssa ja hänen julkiset kannanottonsa muun muassa poliittisen linjauksen välttämättömyydestä ohjasivat selkeästi hallituksen työtä. Rinteen hallituksen aikainen yritys vältellä poliittista kannanottoa ja hoitaa asioita virkamiesten vastuulla saivat väistyä. Marinin hallituksen periaatelinjaus valmistui parissa päivässä ja sen jälkeen valtioneuvoston virallinen päätös.
Presidentti Niinistön viesti oli kirkas: meillä on moraalinen velvoite auttaa lapsia ja vapaaehtoisesti kalifaattiin lähteneisiin aikuisiin tämä velvoite ei ulotu. Turvallisuusriskit tulee tunnistaa ja ymmärtää myös meille tärkeiden muiden Pohjoismaiden käytännöt.
Presidentin ahtaaseen toimivaltaan al-Hol -kirjoitus sopii huonosti. Tällä kertaa niin toimittajat kuin valtiosääntöoppineet ovat kuitenkin jättäneet presidentin toimivaltakritiikin vähemmälle. Kun tilanne on riittävän vakava, saattaa talonpoikainen järki ja apu jo kelvata.
Presidentti itse viittasi yleisen turvallisuuden kuuluvan hänen toimivaltaansa. Tätä kannanottoa kukaan ei näytä kiistäneen tai eritelleen sen perustuslaillista sisältöä. Mielenkiintoista oli, että asiaa koskeneessa eduskuntakeskustelussa ei ainakaan julkisesti kerrotun perusteella yksikään kansanedustaja arvostellut presidentin kannanottoa tai toimintaa muutoinkaan.
Presidentin toiminnasta taisi muodostua asioiden hoidolle käännepiste. Sekavuus, vastuun välttely ja päättämättömyys loppuivat. Viranomaistoimintakin sai raamit, suunnan ja perustelut.
TÄMÄKÖ: Kun maassa on poikkeuksellisen nuori, vähäisellä kokemuksella ja auktoriteetilla varustettu uusi hallitus, on suuri etu, että tasavallalla on erittäin kokenut ja suurella auktoriteetilla varustettu presidentti. Instituutioiden oikea yhteistoiminta luo edellytyksiä vakaaseen elämänmenoon. Ja aikaa myöten hallituksenkin auktoriteetti vahvistuu.
VAIHTOEHTO: Eduskuntavaaleista on vasta vähän aikaa, ja maassa on ehtinyt olla jo kaksi hallitusta. Näistä uusin on vasta aloittanut ja vielä vähäisellä auktoriteetilla varustettu. Tällöin on suuri etu, että tasavallan presidentti on erittäin kokenut ja saanut toimintansa aikana vahvan auktoriteetin. Instituutioiden oikea yhteistoiminta luo edellytyksiä vakaaseen elämänmenoon. Aikaa myöten hallituksenkin auktoriteetti vahvistuu, ja kyky luoda nopeasti päätös näin vaikeassa asiassa oli tärkeä askel.
Al-Hol -keskustelu on arvokas esimerkki presidentti-instituution tärkeästä roolista. Presidentti Halosen aikana oikeaa laitaa myöten monet poliitikot ja moni ns. valtiosääntöoppinut yritti päästä toimivaltaisesta presidentistä kokonaan eroon. Kaikki valta pääministerille oli tämän vielä kymmenen vuotta sitten vaikuttaneen koulukunnan iskulause. Seremoniallinen valtionpäämies riittää. Mitähän esimerkiksi kansanedustaja ja perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi tänään ajattelee presidentin tehtävistä?
Presidentti Halonen toisti toistamistaan, että olisi parempi, jos uudesta perustuslaista saataisiin kokemuksia useamman presidentin aikana ennen uusien johtopäätösten tekoa. Tänään voi vain sanoa, kuinka oikeassa presidentti Halonen tuolloin olikaan.
Presidentin kykyyn toimia vakauttavana instituutiona vaikuttaa ratkaisevasti tehtävän pitkäaikaisuus. Kuuden vuoden kausi antaa vakautta ja vähentää sidosta kulloisenkiin poliittiseen puhuriin. Ulkopolitiikassa taas pitkäjänteisyydellä ja tempoilemattomuudella on erityistä merkitystä. Siksikin presidentin kuuden vuoden virkakaudesta on syytä pitää kiinni.
